![]() |
Tervetuloa Esa Kuokka Oy:n kotisivuille!
Pakaste- ja viileäjakeluun erikoistunut Esa Kuokka Oy on perustettu vuonna 1993. Se perustettiin vanhan Oy Albert Norrgård Ab:n tukevalle kivijalalle.
Toimintaa lähdettiin kuitenkin heti jalostamaan ns. tukkujakelusta HoReCa-jakelun suuntaan. Ajatuksena oli silloin maanlaajuinen pakastejakelu. Myöhemmin ideaa laajennettiin myös viileäjakeluun.
Alusta asti johtavana periaatteena on ollut voimakas verkostoituminen.
Yhdessä maakuntien aluejakelijoiden kanssa tehtiin ohuille tavaravirroille tiheä jakeluverkosto. Tuolloin tämäntapainen toiminta oli edistyksellistä ja sille oli selvä tilaus.
Vuosi 2008 oli käänteentekevä. Silloin kuljetusvälitysliike Esa Kuokka Oy:stä tuli kuljetusliike. Henkilökunnan määrä kasvoi ja yhtiölle tuli kuljetusliiketoiminnan oston myötä omaa kalustoa.
Tällä hetkellä Esa Kuokka Oy toimii keskusliikkeiden, tukkujen, elintarviketehtaiden ja maahantuojien jakeluyhteistyökumppanina. Erityisen merkittävän tukijalan toiminnalle antavat sadat pienemmät elintarvikealan asiakkaat.
Tänään Esa Kuokka Oy jakelee päivittäin tuhansia viileä- ja pakastelähetyksiä ympäri maan.
Yhtiön päätoimipaikka on Vantaalla ( Viinikankaari 8 A ) KWH:n omistamissa tiloissa.
Liikevaihto pyörii 16 milj euron paikkeilla. Yhtiö työllistää hyvän joukon yli 100 henkilöä yhteistyökumppanit mukaan lukien.
Luonteenomaista Esa Kuokka Oy:lle on kaikkien toimintaan osallistuvien yrittäjähenkisyys ja peräänantamattomuus. Yhtiö uskoo näiden periaatteiden kantavan jatkossakin yhä pidemmälle.
Näiltä sivuilta löydät yhteystietomme ja tietoa toiminnastamme. Vasemmasta sarakkeesta löytyvät linkit eri osastoillemme.
Fax +358 (0) 9 892 951
Jarmo Hurmerinta
+358 (0) 9 2513 7923
Markku Hurmerinta
+358 (0) 9 2513 7924
Nina Lehtinen
+358 (0) 9 2513 7925
Jouko Leino
+358 (0) 9 2513 7926
Ilkka Tuomi
+358 (0) 9 2513 7927
Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@esakuokka.fi